Jälleen, pitkähkön poissaolon jälkeen, olen täällä jälleen kirjoittelemassa. Vieraskirja on edelleen näillä sivuilla (sinne vain kirjoittelemaan), toki unohtamatta vielä keskeneräistä Kotikadun historiikkia (sinne vain muistelemaan), mielipiteitä laueskelen edelleen (lukekaa, kommentoikaa).

Keräsin itseni jälleen viime torstaina Kotikadun ääreen, nyt 350. kerran. Ihan OK jakso, ihmiset elämän pyörteissä ja niin hemmetin hyvin näytelty että ei sitä oikein muuta voinut kuin hengähtää. Huh.

Karin on aika luonnollinen selviytyjä, elämä on potkinut suurimmalla mahdollisella kengällä päähän, mutta kuitenkin jaksaa kestää. Ja se temperamentti! Löytyykö keneltäkään tälläista oikeaa kunnon temperamenttia? Jos hän päättää jotain, se ei jää kesken. Nyt hän oli päättänyt löytää Arvon, ja hän ei (sananmukaisesti) levähtänyt ennen kuin Mr. Rabbit löytyy. Toivon, että Karin ei luota enää tähän kävelevään valehtelijapukkiin! :)

Onni-Ilona-Mauri-Tuuli-Juuso -rengas oli tällä kertaa hoidettu suht hyvin, ei tullut sitä kyllästymisen tunnetta, mikä viime aikoina on kalvanut monia Kotikatu-iltojani. Ihan kiva tällaistakin välillä katsoa.

Heili on halunnut kadota. Annetaan hänen "olla rauhassa". Ehkä hän on nyt siellä, missä hänen olisi pitänyt koko ajan ollakin.

Kyyneleet (melkein sellotkin soivat) virtasivat kun Nella Kvist, iki-ihana punakyntinen norjaakin osaava bisnespimu lähti Pekingiin, jättäen taakseen itkevän ex-rakkaan, ystävyyden, tämän ihanan Suomen. Mutta Nellalle on tarjolla Jannen asunnon oven ulkopuolella jotain aivan muuta. Jotain parempaa. Jotain aitoa.

Eikö olisikin kivaa, että toinenkin pieni Pennanen asuisi tuossa pienessä mutta hintavassa, "rakkauden täyttämässä" kotosessa? Ei taida luonnonehkäisy tepsiä.