sunnuntai, 13. marraskuu 2005

Elämän pyörteissä

Jälleen, pitkähkön poissaolon jälkeen, olen täällä jälleen kirjoittelemassa. Vieraskirja on edelleen näillä sivuilla (sinne vain kirjoittelemaan), toki unohtamatta vielä keskeneräistä Kotikadun historiikkia (sinne vain muistelemaan), mielipiteitä laueskelen edelleen (lukekaa, kommentoikaa).

Keräsin itseni jälleen viime torstaina Kotikadun ääreen, nyt 350. kerran. Ihan OK jakso, ihmiset elämän pyörteissä ja niin hemmetin hyvin näytelty että ei sitä oikein muuta voinut kuin hengähtää. Huh.

Karin on aika luonnollinen selviytyjä, elämä on potkinut suurimmalla mahdollisella kengällä päähän, mutta kuitenkin jaksaa kestää. Ja se temperamentti! Löytyykö keneltäkään tälläista oikeaa kunnon temperamenttia? Jos hän päättää jotain, se ei jää kesken. Nyt hän oli päättänyt löytää Arvon, ja hän ei (sananmukaisesti) levähtänyt ennen kuin Mr. Rabbit löytyy. Toivon, että Karin ei luota enää tähän kävelevään valehtelijapukkiin! :)

Onni-Ilona-Mauri-Tuuli-Juuso -rengas oli tällä kertaa hoidettu suht hyvin, ei tullut sitä kyllästymisen tunnetta, mikä viime aikoina on kalvanut monia Kotikatu-iltojani. Ihan kiva tällaistakin välillä katsoa.

Heili on halunnut kadota. Annetaan hänen "olla rauhassa". Ehkä hän on nyt siellä, missä hänen olisi pitänyt koko ajan ollakin.

Kyyneleet (melkein sellotkin soivat) virtasivat kun Nella Kvist, iki-ihana punakyntinen norjaakin osaava bisnespimu lähti Pekingiin, jättäen taakseen itkevän ex-rakkaan, ystävyyden, tämän ihanan Suomen. Mutta Nellalle on tarjolla Jannen asunnon oven ulkopuolella jotain aivan muuta. Jotain parempaa. Jotain aitoa.

Eikö olisikin kivaa, että toinenkin pieni Pennanen asuisi tuossa pienessä mutta hintavassa, "rakkauden täyttämässä" kotosessa? Ei taida luonnonehkäisy tepsiä.

tiistai, 8. marraskuu 2005

Vieraskirja

Nyt Kotiinpäin-sivuille ilmestyi myös vieraskirja. Lue lisää >tästä!

maanantai, 7. marraskuu 2005

Keskustelusta

Varmaan moni Kotikadun katsoja tuntee joskus, että haluaisi jakaa tuntemuksensa sarjan tiimoilta jonkun toisen samanhenkisen kanssa.

Sopiko edellinen lause sinuun? Jos sopi, on Kotikadun keskustelupalsta juuri sinua varten. Yleisradion keskustelupalsta on siisti ja mukavia keskustelijoita täynnä. YLEn suosituimman keskustelupalstan viittaa kantavalla Kotikadun keskustelupalstalla on keskustelua mm. edellisen jakson huippuhetkistä, näyttelijöistä ja roolihahmoista, tulevista juonikäänteistä jne. Sinne voi myös esimerkiksi laittaa omia juonitoivomuksia - ne ovat yleensä myös toteutuneet!

Rekisteröitymisen jälkeen voi itse aloittaa ketjuja ja vastata vanhoihin. Keskustelua voi toki "seurata" ilmankin nimimerkkiä.

Itse olen keskustellut Kotikadun keskustelupalstalla muutaman vuoden ja siinä ajassa viestin määrä on noussut noin kuuteensataan.

Suosittelen lämpimästi keskustelun aloittamista!

sunnuntai, 6. marraskuu 2005

Sivujen muutos

Sivut ovat uudistuneet. Ulkoasua on modernisoitu, fonttia ja fonttikokoa uudistettu.

Mutta oikeanpuoleinen palkki on myös kokenut uudistuksia. Palkista löytyy nyt myös "Sivut"-ryhmä, joka kertoo hieman taustatietoja Kotikadusta. Aluksi se rajoittuu vain Kotikadun pikaiseen historiakatsaukseen, mutta tarkoitus on laajentaa sitä. "Sivut"-ryhmän alapuolelta löytyy "Seuraavassa jaksossa" -laatikko, johon tulee seuraavan jakson pääpiirteet.

Uutta ulkoasua voi kommentoida viestin alla olevasta "Kommentoi"-linkistä. Kaikki palaute on tervetullutta!

perjantai, 4. marraskuu 2005

Elämän päivällisillä

Nytpä nähtiin Kotikadulla moni-ilmeinen jakso nimeltä Päivälliset. Aika erilainen jakso kuin edellinen, onneksi kuitenkin parempaan suuntaan.

Mielestäni eilisessä jaksossa Mäkimaiden juttu oli jätetty jotenkin taustalle - se ainakin käsiteltiin pikaisesti ja siirryttiin sitten "tärkeämpiin" teemoihin, niihin suurieleisiin rakkauden kiemuroihin. Mutta kyllä tätä Mäkimaiden touhuilua oli kuitenkin mukava katsella - ei mennyt nyt niin yli kuin joskus on käynyt.

Arvo on niljake - älä Karin usko hänen höpinöitään! Hän on ollut minun inhokkini aivan alusta lähtien - arvasinhan minä, että tällainen mies tämä Arvo Jänis on! Hienoa että asia tuli ilmi.

Päivälliset oli hauskaa katseltavaa. Teemun yhtäkkinen ruoka-intoutuminen sekä Niinan täydellinen toheluus keittiössä nostivat "tunnelman pystyyn" (aivan kuin Uuno Epsanjassa, vm. -85).

Nellan ja Jannen suhteen setviminen oli sitä oikeaa draamaa. Sitä pystyi seuraamaan ja se yllätti. Hienoa.

Minun mielestäni Onni-Mauri-Juuso -rengas on nyt saanut loppunsa. Hieno lopetus.

Mutta samaa ei kyllä voi sanoa Mr. Partasesta. Onko tuollaisia oikeasti Suomessa - tai yleensäkään? Hänhän on jo keski-ikäinen suomalainen, hyvinvointivaltakunnassa kasvanut mies. Onni voitaisiin aivan hyvin kirjoittaa ulos sarjasta tai antaa hänelle vähän "oikean ihmisen ajatuksia" (vrt.kuvallisesti).

  • Tulossa

    Arvon alennusta


    Hessu saa kerrankin puuhastella töitä oikein olan takaa pystiksensä kanssa. Arvo on edelleen kadoksissa ja Arwolan tulevaisuus alkaa näyttää kriittiseltä. Eeva painii ulkonäköongelmien kourissa. Miten Danny selviää, kun uusi vauva ilmoittaa tulostaan? (#351, 17.11.2005)


    Veri vettä sakeampaa


    Arvon kuviot alkavat nähdä päivänvaloa. Sotku on valmis. Sitä alkaa selvittää Pertti, mutta myös Hanneksella on mielestään sopiva ratkaisu sotkun selvittämiseksi. Onni ja Mauri saavat uuden ystävän. (#352, 24.11.2005)


    Suuria seteleitä


    Etelä-Amerikasta alkaa kuulua kummia ja Jarkko alkaa toimia. Wanhalla Bensiksellä vietetään pystiksen avajaisia. Veikolta katoaa suuria seteleitä - syyllinen löytyy kuitenkin nopeasti... (#353, 1.12.2005)

  • Henkilötiedot

    Blogissa mietin suositun tv-sarjan juonenknteitsekhenkilden ktttymisteri knteissjne.
    Blogista ltyy my tietoa suositusta sarjasta sekpaljon muuta.

  • Tagipilvi